Kuoriudun.
Kaivaudun alta,
teroitan kynteni ja kurkistan.
Suunnattomassa epävarmuudessa
itsetunnon raunioilla
pelko on asettunut
kalvoksi silmien päälle.
Ahdistuksessani uhmaan,
huudan ja kiroan,
kiristän, kieltäydyn,
lopetan ja
päätän.
Hetkeä myöhemmin päätän jo toisin.
Heittelehdin ajatusten ja mielialojen aallokossa
ihan vietävissä
silmät suolasta valuen.
Itkien loppumatonta surua.
Ahdingossani
katkonaisten yöunien ja
heräilyjen keskellä
laadin suunnitelmia muutoksista
jotka uhmassani haluan toteuttaa heti.
Nyt,
jo,
eilen!
Käperryn syvemmälle omaan sisäiseen maailmaani,
suljen korvat ja osittain jo silmätkin muilta,
sysään ihmiset sivuun
ja olen vain hiljaa.
On niin paljon mietittävää ja jäsenneltävää,
että meteli päässäni vie kaiken energian.
Halajan unohdukseen, horrokseen,
kaamoksen syliin,
hämäryyden hoivattavaksi,
piiloon maan alle.
Kaikkia sotia pakoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti