Arki alkoi reilun kahden viikon loman, masentuneisuuden, eristyneisyyden ja itkemisen jälkeen rytinällä.
Muutaman tunnin yöunien jälkeen päädyin lääkärille; venyttelyä, jumppaamista, käsien heilutusta, kiljuntaa, analysointia, naputusta. Tuloksena äärettömän monimutkainen selostus erikoislääkärille toimitettavaksi, suositus lähteä manipulaatiohoitohin leikatun niskan kanssa ja analyysi siitä, että nykyinen vaiva, kipu ja oireilu johtuu todennäköisesti uudesta välilevynpullistumasta.
Kiireellä ja hämmentyneenä kävelin töihin, jossa kaikki ihmettelivät, mitä minä siellä oikein teen. Luulivat että tulen vasta keskiviikkona töihin. Melkein teki mieli lähteäkin takaisin kotiin; en nimittäin tiedä oliko vitsailu vitsailua vai piilossa pidettävää kettuilua...
Puolen tunnin ihmettelyn ja mailiviidakon selvittämisen jälkeen henkilöstöpäällikkö haki huoneeseensa puhelinneuvotteluun. Toisessa päässä oli oma esimies ja vartin verran kuuntelin, kuinka minua juuri nyt tarvitaan uusiin tehtäviin ratkaisemaan toimimatonta organisaatiota ja luomaan uusia toimintamalleja sekä kouluttamaan esimiehiä ja paikkaamaan tuotannon tulosta uuteen uskoon.
Tovi ihmettelyä; kymmenen kertaa soittoyritystä klinikalle, sillä se on oikeastaan ainoa asia, mikä minua juuri tällä hetkellä kiinnostaa. Helkkariin niskakivut ja rajoittuneet liikeradat; olen oppinut elämään kroonisen kivun kanssa. Ja samaan paikkaan työnantaja, missä säädetään enemmän kuin laki sallii.
Taas posteja lukemaan, välillä soittoyrityksiä klinikalle -tuut,tuut,tuut- ja sitten ajanvaraus leikkaavalle lääkärille. Suureksi ihmetyksekseni sain ajan jo keskiviikolle; viimeksi meni 1,5 kuukautta... Lama taitaa näkyä sielläkin päässä.
Keskittyminen ei oikein ollut huipussaan, kun aamuinen niskan vääntely alkoi kovana kipuna kallonpohjassa, kädessä ja yläselässä. Loppupäivästä olin jo niin kivun vallassa, että unohdin soittaa uudelleen klinikalle. Ajatukset pyöri vaan tulevassa konsultaatiossa ja huolessa siitä, onko sama vaiva ja rumba taas edessä...
Kyydillä kaupan kautta kotiin. Tunnin verran makoilua jääpalapussien kanssa, syömään ja nyt pitäisi jaksaa lukea fysiikkaa. Ei tule mitään. Ajatukset on ihan muualla.
Aiemmin kirjoitin siitä, miten uusia juttuja tulee vanhojen tilalle. Niin käy taas tälläkin kertaa. Ehkä minun ei ole tarkoitus alkaa suremaan liiaksi koeputkihedelmöityksen "epäonnistumista", vaan jatkaa sitä polkua samaan aikaan kun tehtävät taas muuttuvat töissä, niskan kanssa aletan taistelemaan uudelleen ja haaveet joogasta, salilla käynnistä ja jopa endorfiinejä pursuavasta hikijumpasta saa tyystin unohtaa. Monia polkuja yhtä aikaa edettäväksi. Hyvä niin, ehkä?
Nyt tarvitaan organisointia, järjestelyä, tärkeysjärjestyksiä, budjetointia, resurssointia; sitä mitä ammatiksenikin päivittäin teen, mutta nyt yksityiselämään.
Huoh.
Huomenna on vapaapäivä. Kaverit tulevat syömään ja katsomaan elokuvia. Jos vaan koittaisi olla miettimättä juttuja; tulevaa tenttiä, keskiviikon palaveria hlöstöpäällikön ja esimiehen kanssa ja illalla olevaa erikoislääkärin konsultaatiota. Uusia soittoyrityksiä klinikalle.
Enkä edes suostu ajattelemaan aamuista pahoinvointia oviksen jälkeisen, toimeliaan, viikonlopun jälkeen minään muuna kuin... pahoinvointina. Sekin vielä.
Pienen ihmisen pää on sekaisin.
2 kommenttia:
Itsellänikin oli miljoona rautaa tulessa hoitojen aikana, kun fiksuna päätettiin ettei hoidoista tule koko elämä... ;)
Ainoa huomioitava seikka on oma jaksaminen, eli ota sen verran niitä uusia asioita, että jaksat itse. Muista, että rankan hoitojakson + muiden rankkojen projektien lopuksi voit tulla raskaaksi ja mikä on siinä vaiheessa kunto + jaksaminen?! Tiedän, että tuo ilouutinen auttaa myös jaksamaan, mutta kun päälle tulevat pahoinvoinnit + kaikki alkiosta kannettavat huolet, tarvitset sitä jaksamista ja kuntoa!
Tulipa saarna, vaikka ei ollut tarkoitus! Mutta tosiaan ihan näin "kokemuksen" syvällä rintaäänellä muutama vinkki ;D
Oikeassa olet, Puuhis, voimia kannattaa käyttää vaan sen verran, että selviää välttämättömimmistä jutuista kunnialla ja aika riittää uuden energian saamiseen.
Kyllä ne hoitojutut ja lääkitykset ovat se ykkösasia ja niiden mukaan mennään. Hyvä on, että on muutakin meneillään. Itseni tuntien parempi niin. Ei voi muuta kuin vaan katsoa ja ootella, mitä tulee jatkossa tapahtumaan tuon raskautumisen kanssa. Ekan IVF:n jälkeen on alkanut tosissaan ajatella jo niin, että tässä projektissa saattaa kulua aikaa vielä vuosia... Odotellessa ja toivoessa täytyy kuitenkin muistaa elää koko ajan.
Kiitos vinkistä ja mukanaolosta :) Voimia sinne pahoinvoinnin keskelle!!!
Lähetä kommentti