tiistaina, joulukuuta 9

Siskon syntymäpäivänä

Nousen sängystä vasta puolen päivän aikaan, vaikka on tiistai. Postinkantajan kolistelu herätti todellisuuteen. Niin hyvä ja helppo on ollut kääriytyä puhtaisiin lakanoihin ja piilottaa itsensä maailmalta peiton alle. Niin helpottavaa on ollut vaan olla ja levätä, vaikkakin kivun ehdoilla.

Olen sen levon ansainnut.

Tänään, punktion jälkeisenä päivänä, kykenen jo hieman liikkumaan. Ei tarvitse olla niin tokkurassa kipulääkkeistä kuin eilen, ehkä hiukan, mutta jo enemmän omana itsenäni. Sipsutan puolikumarassa huoneesta toiseen ja keitän kahvia. Luen lehden, rauhassa ja keskeytyksittä, halaan koiraa ja rapsutan, sydämeni kyllyydestä. Sade ei enää ropise ikkunalaudalle, se heittäytyy uhkarohkeasti maata vasten lumihiutaleina ja tuo tullessaan toivon valkeasta joulusta.

Tämä joulu tulee olemaan erilainen kuin mikään aikaisempi. Minulla ei vielä ole varsinaista joulumieltä, ei hössötystä, ei ruuanlaittokiireitä tai lahjojen hankintaa. Aion muistaa läheisiä, mutta teen sen ekologisesti ja halvalla. Tästä joulusta tulee minun näköiseni.

Joulun odotukseni alkoi eilen. Toipumishuoneessa maatessani ja saadessani kipulääkettä suoraan suoneen sain oman aikataulumme tietoon. Eilen punkteerattiin, huomenna siirretään ja jouluaattona testataan.

Oloni on ristiriitainen. Ajatus asian tietämisestä juuri jouluaattona tuntuu hyvältä, tärkeältä, sopivalta. Samalla kuitenkin se ahdistaa. Jos käykin kurjasti, jos en olekaan raskaana, jos en taaskaan onnistu.... miten se vaikuttaa omaan ja läheisteni jouluun?

Liikaa odotuksia. Tiedän. Aiemmista inseminaatioista olen oppinut, että mikään ei siltikään ole varmaa, vaikka kaikki mahdolliset konstit käytetään. Nyt, koeputkihedelmöityksessä, mennään taas astetta "varmempaan" menetelmään ja huomaan aloittavani jo asioiden ajattelemisen liian pitkälle. Niin kovasti toivoisin, että voisin ajatella jo neuvolakäyntejä, tukivöiden hankintaa, pahoinvointia ja selkäkipuja. Niin kovasti haluaisin nähdä pienen tytön tai pojan, jolla on puolisoni ruskeat silmät. Niin kovasti haluaisin!

Niin kovasti haluan olla pettymättä ja tippumatta maan alle. Niin kovasti pelkään pahinta.

Kurjinta on odottaminen. Sen odottaminen, että odottaako vai eikö. Jossittelu. Mistään ei saa kiinni, kaikki on auki ja pois omista käsistä. Minulla on vielä niin paljon kasvamisen tarvetta tämän lapsettomuuden kanssa, olen vasta aloittelija ja keltanokka. Kertaakaan en ole ollut sinut asian kanssa, vaikka etukäteen olen yrittänyt valmistautua ja olla luottamatta liikaa lääketieteeseen. Alan tajuamaan, että en ikinä tule olemaankaan, kun kerta toisensa jälkeen löydän itseni samojen ajatusten parista.

Juuri nyt koitan suunnata ajatukset muualle, vaikka vaikeaa se onkin. Toipilaana en paljoa pysty liikkumaan, mutta koitan jotain kevyttä puuhastella kotona. Tehdä läksyjä ja laittaa ruokaa. Ohimennen lähetän ajatuksia jakautuville alkioille ja toivon, että klinikalta ei puhelinsoittoa tule. Että huomenna saamme kuulla hyviä uutisia ja pääsemme tekemään alkionsiirron.

Jos jouluni muuttuu kurjaksi, voin olla onnellinen ainakin siitä, että olemme yrittäneet. Olemme kummatkin tässä 100% mukana ja minä olen päättänyt kantaa kipuni ja vaivani ylpeydellä. Jos joulusta taas tulee ikimuistoinen, on kaikki tämä ollut sen arvoista.

3 kommenttia:

Puuhanurkka kirjoitti...

Tsemppiä! Täällä koetaan aika lailla samaa tunneskaalaa. Meillä testaus 21.12.

Itse päätin, että jouluvalmistelut pitää olla tuohon mennessä tehty, koska negan tullessa ne jäisi varmaan tekemättä...

Toivotaan ikimuistoista joulua ja siis siinä positiivisessa mielessä!

Rasavillirusakko kirjoitti...

Meillä näillä näkymin testipäivä olisi 23.12 :) Eli aika liki mennään!!!

Peukkuja meille kaikille ja voidaan yhdessä keksiä piinapäivien ohjelmaa!!!

Poplar kirjoitti...

Hei, hyvä idea! Joka päivälle joku juttu tehtäväksi ja mietittäväksi??? Vielä ei pääse Tampereella pulkkamäkeen, se voisi olla hyvä :)

Haleja!