Aamulla, vetäessäni verhoja makuuhuoneen ikkunan edestä sivuun, löysin ikkunalasista merkin kolarista. Lasiin oli jälkien lisäksi jäänyt höyheniä kiinni, joten joku lintuparka on lentänyt lujaa ja vauhdilla näkymätöntä seinämää päin.
Ennen bussipyäkille lähtöä kävin koiran kanssa aamulenkillä. Ulko-oven edessä makasi lintu. Niskat nurin, höyhenet irrallaan, henki pois. Törmättyään kolmannessa kerroksessa olevaan ikkunaan se oli singonnut kauas seinän vierestä, joten vauhti, yllätys ja isku on ollut suuri.
Siirsin sen varovasti sivuun. Pensaan alle piiloon, talteen korkokenkien osumilta ja autojen renkailta. Takaisin luontoon ja osaksi kiertokulkua.
Minulle on käynyt samalla tavalla kuin tuolle linnulle. Tänään tein jotain, joka minun olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten, heti ikkunaan törmäämiseni jälkeen. Ehkä olen ollut pökertyneenä yllätyksestä näin pitkään ja toipunut iskusta pikkuhiljaa, sillä miltei kaksi ja puoli vuotta on kulunut.
Päätin, että nyt on aika toimia. En enää jaksa jahkata asiaa ja pelätä ihmisten reaktioita. Minun on aika tuoda asia uudelleen esiin, kaikille niille sadoillekin ihmisille, jotka eivät asiasta edes mitään ole aiemmin tienneet, viimein sanottava ja myönnettävä koko juttu itselleni ääneen ja pystyttävä puhumaan siitä julkisesti ilman häpeää ja epäonnistumisen, syyllisyyden, huonommuuden tunnetta.
Palasin tänään takaisin juurilleni, suljin ympyrän kiinni ja aloitan alusta. Samalla sukunimellä kuin minkä syntymässäni sain, mutta uudella tasolla, muuttuneena, kasvaneena, lapsuudenkodistani itsenäistyneenä eläen. En ole enää entisen mieheni entinen vaimo sukunimenikään haamuna. En enää kanna nimeä, joka ei omani ikinä ole ollutkaan.
Aion palauttaa tietyn osan elämästäni takaisin luonnon kiertokulkuun ja jatkaa omana itsenäni eteenpäin luovutettua palasta samalla paikaten ja kasaten kokoon. Enkä enää piilota päättynyttä avioliittoa ja avioeroa pensaaseen piiloon vaan otan sen osaksi elämääni, asiaksi, joka ei enää ole tabu. Aion opetella sanomaan sen ääneen ja samalla tuntemaan ylpeyttä siitä, että olen menneisyydestäni selviytynyt.
Olen linnun puolesta pahoillani. Samoin oman osani vuoksi. Niin toisenlaiseksi nuorempana oman elämäni kuvittelin ja suunnittelin. Mutta tätähän elämä on; eteenpäin on mentävä ja haavat nuoltava vaikka välillä höyhenet pöllyääkin.
Tänään vietetään meillä hautajaisia ja ristiäisiä yhtä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti