Toimitusjohtaja saarnasi tänään yrityksen arvoista. Minä istuin tuolissani hiljaa ja pistin puheen kulkemaan toisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos. Kun epänormaalista organisaatiosta on ajan mittaan muodostunut johdolle "normaali" organisaatio ja kun kyselyihin, keskusteluihin, epäselvyyksiin ja linjanvetoihin ei ole saatu vastauksia, en ymmärrä, miksi nyt pitää paasata yleismaailmallisia ihanteita ja rauhaa, konsernin tukipilareita ja yrityskulttuurin jalkauttamista työntekijätasolle. Paasaamisen lisäksi meille myös kerrottiin, mikä firmassa ei toimi ja miksi ja miten se vertautuu muihin maihin.
Ai jaa. Taas toisesta sisään ja toisesta ulos. Koin oloni kiusaantuneeksi. Turhaksi.
Samoja asioita, joista olen muiden työtovereideni kanssa yrittänyt viedä keskustelua eteenpäin jo pitkään ja selvittää asioita. On turha vaan katsella ja odotella, muutosta ei saa aikaan kuin tekemällä. Ja minun motivaationi sekä uskoni on jo kadonnut.
Olen kyyninen nalkuttajanainen, elämäni parhaassa iässä, pölyttymässä hyväveli-verkoston jalkoihin. Olen sanonut, puhunut, kertonut ja antanut palautetta. Mitään ei tapahdu. Olen käynyt läpi henkilökohtaisia asioita ja omia tavoitteitani elämässä, kertonut kehitysideoita ja valmiuksiani lähteä tekemään töitä. Siltikään ei mitään tapahdu. Odotan vielä hetken ja sitten lähden. Jonnekin, pois tuolta, missä ihmistä ei huomata asioiden ja liikevaihdon alta.
Arvot. Kunnioitus, oikeudenmukaisuus, laatu. Silloin kun se itselle sopii, niihin asioihin mihin halutaan panostaa.
Lannistuneena pessimistinä en usko toimitusjohtajan kertomiin asioihin. En enää jaksa uskoa. En uskalla uskoa ja lähteä toivomaan, sillä saatan jopa innostua, heittäytyä mukaan ja jossain vaiheessa luottaa. Ja kun tipun taas alas pitämättömien lupauksien vuoksi, kyynistyn kertaheitolla tuplasti.
Ei ne sanat, vaan ne teot. Parisuhteessa, avioliitossa, työpaikalla, missä vain. Ihmisten välisessä kommunikaatiossa, kun valehdellaan suu muikeana ja ruumiinkieli kertoo toista.
Ehkä olen uhkarohkea ja hullu, mutta olen päättänyt olla rehellinen ja avoin. En halua tulla kyseenalaistetuksi toisten läsnäollessa enkä nähdä samaa silmien pyörittelyä kuin tänään palaverissa nähtiin. Aion olla oma itseni ja pitää itsestäni huolta. Puolustaa oikeuksiani ja vaatia kohtuutta. Jos niiden vuoksi menetän työpaikkani, olkoon se lahjomattomuuteni hinta. Minulle arvoilla on todellinen merkitys.
Veni, vidi, vici.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti