Ajatuksia lapsettomuushoidoista

Tämän viikon maanantaina se sitten aloitettiin. Hormonien syönti. En huomaa olossani mitään kummempia muutoksia. Töissä olen ollut poikkeavan tehokas, ainakin aiempiin viikkoihin verrattuna, mutta siihen saattaa olla syynä sairaslomalaisen aiheuttamat muutokset omiin työtehtäviini. Tekemistä, selvittämistä ja vastuuta on nyt taas roppakaupalla enemmän. Toisaalta olen kyllä ollut tiukka ja vaativa, perustellut ja kyseenalaistanut, antanut kritiikkiä ja rakentavaa palautetta sekä laatinut ehdotuksia toiminnan järkeistämiseksi enemmän kuin aiemmin yhteensä. Olen antanut "palaa" ja tuonut itseni julki. En tiedä, olenko vaan hermostunut nykytilanteeseen työpaikalla vai onko olotila hormoneista johtuvaa, käyttäydyn kuitenkin eri lailla.

Ajatuksiini on hiipinyt entistä enemmän hoitoihin, lapsettomuuteen ja mahdolliseen raskauteen liittyvät asiat. Huomaamatta ja lempeästi. En ole peloissani enkä stressaantunut vaan enemmänkin innostunut ja odottavainen. "Mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, miten kehoni toimii, miten minun käy?" En halua kuitenkaan ajatella asiaa liikaa, koska sen kautta tulen pettymään, jos en tulekaan raskaaksi. Minulla ei ole vielä kiire, omien vaatimusteni mukaan. Puolisollani ei ole kiire. Siksi en halua, että elämämme alkaa pyöriä kalenterin, lämpötilojen, mielialavaihtelujen ja oireilun seuraamisen ympärillä. Tämä ei kuitenkaan ole mitään leikkiä vaan totista totta, joka on toivottua ja haluttua, seuraava askel elämässä.

Onneksi on muitakin muutoksia ja jännittämisen arvoisia asioita käynnissä meillä kummallakin juuri nyt.

Tänään olen kotona vapaapäivällä, koittamassa toteuttaa vielä osa-aikaista jaksoani. Viime viikon lääkärikäynnin jälkeen päätin, että minun täytyy ottaa selvää eri termeistä ja lääkityksistä hoitoihin liittyen. En ymmärtänyt puoliakaan asioista ja nimityksistä, joita lääkäri minulle puhui klinikalla. Onneksi hän oli kärsivällinen ja vastasi kysymyksiini perusteellisesti. Väänsi minulle asioita ja anatomiaa rautalangasta. Itsellä on mukavampi olo, kun tietää perusteet ja taustat hormonihoidoille ja osaa ne puolisollekin selittää.

Netistä lukemani perusteella minulla on kohtapuolin edessä IUI eli inseminaatio eli keinosiemennys. Jälkimmäisestä sanasta tulee heti mieleen vihreähanskainen eläinlääkäri navetassa... Mutta, se miten lääkäri asian selitti ja perusteli ei tuntunut pelottavalta. Elimistöä hiukan avitetaan prosessissa.

Olen edelleen harmistunut siitä, että meidän kohdalla täytyy hoitoihin lähteä. Ajatuksissani haluaisin tulla raskaaksi normaalilla tavalla, luonnollisesti, romanttisesti, kahden kesken. Nyt homma menee kliiniseksi, tieteelliseksi ja mukana on kolmas taho, ulkopuolinen ihminen. Se hämmentää ja aiheuttaa kiusaannusta. Minussa ainakin. Toisaalta taas on upeaa huomata ja oppia, miten voidaan minunlaisiani ihmisiä tässä asiassa auttaa. Miten hienoa se on, että osataan erilaisia toimenpiteitä tehdä ja että lääkkeitä on kehitetty prosessia auttamaan. Minun täytyy varmasti vaan sopeutua ajatukseen ja hyväksyä tilanteeni. Eiväthän hoidot poista sitä tosiasiaa, että rakastan puolisoani eikä se muuta meidän välistä suhdettamme mihinkään.

Olen sitä mieltä, että tärkeintä tässäkin prosessissa ja yrittämisessä on se seikka, että meillä on toisemme. Jos tulen raskaaksi tai hoidot eivät onnistu, on parisuhde edelleen olemassa. Se on tärkein asia. Enkä näihin hoitohin lähtisikään ilman tunnetta ja varmuutta siitä, että yhdessä me sen teemme ja koemme ja kannamme. Kävi miten kävi.

Ehkä tuon ajatuksen kautta saankin kliinisiin hoitoihin ympättyä sitä kahdenkeskisyyttä ja romantiikkaa mukaan ;)