maanantaina, huhtikuuta 7

Uusia alkuja etsimässä

On taas kevät enkä kulje Hakaniemen rantaa vaan huomaan taas pohdiskelevani opintojen aloittamista ja työuraan liittyviä asioita. Tosiasiahan on, että olen väärällä alalla töissä enkä pääse hyödyntämään ammatillista osaamistani nykyisessä työpaikassa. Valmistumisesta on vierähtänyt jo tovi, joten olen unohtanut olennaiset asiat, tipahtanut alan muutoksista ja päivitetyistä asioista pihalle ja samalla menettänyt jalkani oven välistä. Jos sitä siellä ikinä on ollutkaan. Asun väärällä puolella Suomea, sillä täällä ei koulutustani vastaavaa työtä ole kuin harvoin. Ja koska en omaa suhteita enkä ole tietotaidollisesti ajan tasalla ja vuosia jo muissa hommissa urakoineena... kukapa minut ottaa hakuprosessissa edes vakavasti?

Joten mietin taas, mikä minusta isona tulee. Mitä voisin opiskella työn ohella siten, että pääsisin unelmieni ammattiin ja loisin hyvän uran, joka tuottaa minulle haastetta ja tyydytystä. Kokoaikaiseksi opiskelijaksi ei ole vara ryhtyä. Enkä oikein edes tiedä, mitä alaa ja ammattia alkaisin opiskelemaan, kun niin moni eri juttu kiinnostaa.

Teinpä ammatinvalintatestin, jossa minua taas muistutettiin siitä, että kuuntelisin vaan itseäni. Kymmenen ensimmäistä ammattia ovat juuri niitä tai niiltä aloilta, joihin olen aikoinani pyrkinyt opiskelemaan, josta olen valmistunut ja josta vieläkin, pikkutytöstä saakka, salaa haaveilen.

Hoh.... jatkan pohdiskeluja ja alan vakavasti suunnittelemaan lottoamista.

Sosiaalinen

34%


Tieteellinen

69%

Systemaattinen

36%

Yrittävä

39%

Taiteellinen

32%

Käytännöllinen

65%

Vastauksiesi perusteella olet tieteellinen ja käytännöllinen. Alle on listattu joukko ammatteja, joissa voit parhaiten hyödyntää näitä ominaisuuksia.

Geologi
Kirurgi
Meteorologi
Agronomi
Eläintieteilijä
Biokemisti
Geneetikko
Puutarhanviljelijä
Maantieteilijä
Eläinlääkäri
Sähköinsinööri
Kemisti
Liikenneinsinööri
Fyysikko
Liikennelentäjä
Tietokoneohjelmoija
Instrumenttiasentaja
Laborantti
Lääkäri
Kasvitieteilijä
Geofyysikko
Fysiologi
Hammaslääkäri
Lentäjä
Elektroniikkainsinööri
Laboratorioteknikko
Tilastotieteilijä
Patologi


Ei kommentteja: