maanantaina, huhtikuuta 28

Havaintoja


Elän muutoksien aikaa. Näen niitä ulkoisesti liikkuessani pihalla ja luonnossa. Kevät ja kesä ovat vallanneet maan, vaikka vielä harmaata onkin. Tämän päivän jälkeen sekin kuitenkin muuttuu, sillä tänään puhkesivat silmut auki; koivuissa, kirsikkapuissa, pihlajissa. Viikonloppuna olin koiran kanssa paljon ulkona, pitkästä aikaa metsässä ja kamerakin sattui mukaan. Parasta oli silti se, että osasin kulkea silmät ja korvat auki. Ja mitä ihmeitä löysinkään: rämeikön täynnä sini- ja valkovuokkoja, ennätyskorkealle kohonneen vesirajan, kuikan ja silkkiuikkuja, kurjen, joutsenia, pähkinäpuun taimen sekä västäräkkejä kisaamassa eniten matoja keräävän tirpan palkinnosta juuri käännetyllä perunamaalla.


Muutoksia näen ja koen myös itsessäni. Alkuvuodesta ja vielä sairaslomalla ollessa ajattelin että tästä keväästä tulee rankka. Sitä se onkin henkisesti ollut. Hyvä on silti kaiken sisäisen painiskelun ja pohtimisen ohessa huomata, että osaan olla eri lailla ja ajatella sekä suhtautua asioihin terveemmin. Oikealla tavalla oikeassa tärkeysjärjestyksessä.

Stressaan, mietin, pohdin ja pelkään tulevaa työnkuvaani. Yritän luoda keskusteluyhteyttä asiasta esimieheni kanssa, joka on kovin kiireinen eikä vielä ole halunnut kommentoida asiaa. Aikaa on vajaa neljä viikkoa siihen, kun siiryn takaisin kokoaikaiseksi, ja jo nyt minulta alkavat työt loppumaan. Samaan aikaan muut paiskivat töitä useamman ihmisen edestä. Olen ilmoittanut oman mielenkiintoni eri tehtäviä kohtaan ja perustellut miksi ne kiinnostavat ja miksi minä olisin niissä hyvä. Olen painottanut sitä, että oma toipuminen on minulle nyt tärkeintä ja aion sen eteen tehdä töitä. Olen kertonut aiemman työhistoriani yrityksessä ja kuvannut kaiken sen, mitä olen tehnyt, jotta esimieheni saisi minusta käsityksen. Ei hän minua tunne enkä minä tunne häntä.

Tänään linja-autossa, matkalla takaisin kotiin keskustasta, hoksasin ettei sillä ole edes väliä. On hiukan, mutta ei niin kovin, kuin mitä mietin ja stressaan ja pohdin ja tuskailen. Minulla on elämässäni tärkeämpiä asioita kuin nykyinen työni ja jos ei järkevää työnkuvaa saada luotua ja minut unohdetaan rivien väliin, etsin jotain muuta.

Joten, tulin kotiin. Halasin polveaan ontuvaa koiraani, vaihdoin mukaviin verkkareihin ja soitin koululle. Kyselin hakuasioista ja muutaman tunnin päästä päivitin hakemukseni opiskelemaan. Siellä se nyt on, matkalla arvioitavaksi ja voin ruveta odottelemaan kutsua valintakokeeseen. Selatessani koulutusohjelmien opintosuunnitelmia kerrassaan innostuin! Hyvänen aika, opiskeluhan olisi kivaa! Päätin etten vielä murehdi sitä, miten siitä selviän työn ohella... mietin sitä vasta sitten kun ja jos se alkaa. Syksyyn on vielä monta kuukautta ja ehdin siihen mennessä toipumaan itseni terveeksi. Nyt keskityn itseeni ja parisuhteeseen ja kotiin; omiin harrastuksiin, liikkumiseen, hetkessä ja läsnä elämiseen. Iloitsemaan pienistä asioista.

1 kommentti:

Fenridal kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.