torstaina, maaliskuuta 6

Sekalainen seurakunta

Sellainen kokoonpano minun päässäni tällä hetkellä pyörii. Se löytyy myös työpaikalta ja talosta, jossa asun. Parhaillaan taas kuunnellaan alakerran nuoren pariskunnan kinastelua ja huutamista, joka saa heidän kahden koiransakin hermostumaan...

Viikko on kulunut vauhdilla. Palasin maanantaina töihin ja olen siellä nyt ollut neljä tuntia joka päivä. Suunnitelmana on olla osa-aikaisella sairaslomalla nyt 12 viikkoa ja jos tätä aiemmin alkaa tuntumaan siltä, että kokoaikainen työ onnistuu ja siitä selviydyn, niin sitten aloitan sen aiemmin.

Viikkoni on mennyt nopeasti, sillä asioita ja ilmiöitä tapahtuu hurjasti paljon enemmän kuin sairaslomalla. Olen päivittäin mukana melkein 200 ihmisen työyhteisössä; kasvoja, nimiä, asioita, muutoksia, nimityksiä, sähköposteja, uutisia, keskusteluja, kysymyksiä, toivotuksia, halauksia... tuntuu että hukun niihin. Kotiin päästyäni olen aivan puhki näkemästäni ja kuulemastani enkä loppuillasta paljoa mitään jaksa. Lepään muutaman tunnin ja sitten kirjoitan, luen, kudon tai katson televisiota. Koitan kuunnella musiikkia ja rentoutua. Ulkoilla koiran kanssa. Jumpata ja venyttää ja käydä fysioterapiassa.

On hyvä että voin aloittaa näin, sillä ajatus kahdeksan tunnin päivästä töissä kauhistuttaa. Nyt vielä enemmän, sillä olen ihan uupunut työpäivistäni vaikka en varsinaisesti ole vielä mitään työtä edes tehnyt; päiväni ovat menneet sähköpostien lukemiseen, työvälineiden hankintaan, työkykyisyyskeskusteluun, ihmisten haastatteluihin ja ihmettelyyn. Iltaisin olen kipeä ja kuumeilen, mutta uni tulee silmään. Luulenkin, että puhkiolemiseni johtuu uudesta uni- ja heräämisrytmistä, ihmisten kanssa olemisesta ja uusista asioista, joita maailmaani on ilmestynyt.
Aion tästä tokeentua, vaikka lääkäri tänään jo kolmen päivän töissäolon jälkeen minua alkoi toppuuttelemaan. Ei saa alkaa stressata ja kivun ehdoilla tulee mennä. "Kuuntele siis kehoasi äläkä esimiestäsi!" hoen itselleni työpäivän aikana. Tottahan se on. Toipumiseni on se ykkösasia, jota työnteko ei saa hidastaa. Siinä on työelämäni raja ja sääntö tällä hetkellä.

Olen mielissäni siitä, että olen takaisin töissä. Taas huomaan jälkikäteen sen, kuinka paljon suotta ja turhaan hermoilin, jännitin ja panikoin töihinpaluuta sairasloman aikana. Olen saanut niin paljon positiivista palautetta, minua on ikävöity ja tajuan, että minua tarvitaan siellä edelleen. Olen mielissäni myös siitä että olen osannut aloittaa työn eri asenteella ja vinkkelistä kuin aiemmin. En ole miettinyt työasioita juurikaan kotona, olen käynyt syömässä joka päivä ja pitänyt kiinni neljästä tunnista (tänään meni viiteen tuntiin...). Aion olla tiukka sen asian suhteen, etten huoli/ota vastaan kaikkia niitä töitä, mitä minulle saatetaan tarjota. Teen sen, minkä aikarajoissani ehdin. Vielä minulta ei tosin mitään odotetakaan, vaan tärkeimpänä on itsensä briiffaaminen talon toimintaan ja muutoksiin sisälle. Tilanteeni on ainutlaatuinen, koska minulla ei ole vielä selkeää työnkuvaa. Aiempaan työnkuvaan en ole palaamassa ja niin kauan kuin olen osa-aikaisena talossa, teen ns. väliaikaisia tehtäviä. Ajan kanssa on tarkoitus selvittää, mihin tehtävään osaamistani eniten tarvitaan ja sitten neuvotella siitä, olenko halukas tarjottuun hommaan. Pääsen siten rauhassa opettelemaan työntekoa uudelleen, tehdä ehkä hyvinkin erilaisia tehtäviä ja vähän maistella ja haistella omaa mielenkiintoani ja jaksamistani eri työnkuvia kohtaan.

Olen helpottunut, sillä pelkäsin sitä, että minulta vaaditaan samoja asioita ja samaa omistautumista kuin ennen sairaslomalle jääntiä. Niin ei ole. Ainoa vaatija tällä hetkellä olen minä itse.

Hämmennystä ajatuksiini ja asennoitumiseeni aiheuttaa se, että mitään selkeää tavoitetta ja työnkuvaa ei ole. Muutoksia on tullut työpaikalle niin paljon, että olen edelleen hämmennyksen tilassa, missä koitan jäsennellä ja ryhmitellä asioita paikalleen. Paljon tietoa ja keskustelua on käytävä, että pääsen ajantasalle ja voin sitten toimintaa lähteä ohjaamaan, ihmisiä kouluttamaan ja esimiestyötä tukemaan. Siihen minun on nyt tarkoitus keskittyä; opettaa entisiä omia tehtäviä uusille ihmisille ja olla muutoksessa ja henkilökohtaisessa esimiestyön kasvussa tukena. Läsnä.

Ei kommentteja: