Kuka nukkuu?
En minä, tosin kuin sinä
jonka tuhina ja murahdus
kuuluu lattianraosta.
Homma kävi vankilapaosta,
kun koitin varovasti nousta,
välttää vinkuvaa jousta,
tuota sängyn pohjan petoa,
ettet suotta vuokseni herää.
Varsinainen suoritus!
Voin lyödä vaikka vetoa etten unta enää kerää!
Tekisi mieli pujahtaa
takaisin vällyn, peiton, alle.
Haistattaa pitkät maailmalle,
joka minua valvottaa!
Ei käy.
Istun tässä, murheita miettimässä
kirjaan jutun, muokkaan toisen,
luon runon suurenmoisen,
jonka sinulle aion näyttää kunhan kello tehtävänsä täyttää
ja aamu kajastaa.
Ei Nukkumattia vielä näy...
Lunta sataa, hiljaa painuu
puiden oksat painosta taipuu.
Piha hiljainen toipuu ja lepää
kunnes askelten kuminaan herää
ja aurauskone sanansa sanoo.
Yksi tyttö mielessään anoo
että tulisi uni ja saapuisi lepo.
Päivän paras teko
on antaa murheet sängyn alle
villakoiralle odottavalle
ja olla käärönä kainalon,
tavata pilvien Untamon,
ja nukkua suloista unta.
Antaa ulkona sataa lunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti