keskiviikkona, lokakuuta 24

Ikkunasta pitää näkyä puu
















Asuin aiemmin vuokralla vanhan omakotitalon yläkerrassa pienessä yksiössä ilman omaa sisäänkäyntiä. Vuokraisäntäni asui alakerrassa ja kuljin omaan kotiini hänen eteisensä kautta. Eteisen seinälle oli teipattu jo vanhalta näyttävä ja kellastunut artikkeli jostain lehdestä. Tekstiä oli paljon, mutta vain yksi kuva, jossa ankean kerrostaloalueen keskellä nainen katseli pihalla olevaa ainoaa puuta. Artikkelin otsikko oli sama "Ikkunasta pitää näkyä puu."

Ystäviäni ja sukulaisiani tuo eteiseen teipattu lehtileike aina nauratti ja tuosta otsikosta tuli meidän oma vitsimme, jolla hiukan vitsailtiin persoonallisen vuokraisännän luonteen ja touhujen kustannuksella eikä niinkään artikkelin asialle.

Otsikko on jäänyt mieleeni. Se kolahti minuun kovaa.

Artikkelin kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä siitä, että kaupunkilähiöiden kasvu ja betonirakennukset vieri vieressä, kaupunkilaistunut elämäntapa, valmiit tuotteet, kulutushysteria, uusavuttomat lapset ja vanhemmat; ne kaikki ovat vieraannuttaneet meidät luonnosta ja luonnonmukaisesta elämäntavasta. Olemme siirtyneet aikaan, jossa puita ei enää tunnisteta, joku ehkä muistaa että maito tulee alunperin lehmästä eikä tehtaasta ja käsitettä "vapaat ja onnelliset kanat" pidetään viherpiipertäjien muoti-ilmiönä.

Otsikko kolahtaa minulle kuitenkin henkilökohtaisemmalla tasolla ja paljon syvemmälle.

Sairaslomalla ollessani olen pohtinut paljon isoja juttuja. Mikä minä oikein olen? Mistä asioista minä pidän ja mistä en? Mitä teen vain toisten mieliksi ja miksi? Missä menevät minun rajani? Kun en ole voinut liikkua, siivota, häärätä keittiössä tai ulkoilla, olen lukenut ja kirjoittanut, miettinyt, pohtinut, levännyt, tehnyt suunnitelmia, laatinut listoja, opiskellut, etsinyt tietoa ja ajatuksia netistä sen verran kuin pystyy koneella olemaan. Sairauteni "pakottamana" olen ajankulukseni "joutunutkin" tekemään niitä asioita, mistä pidän, mistä olen aina pitänyt ja mitkä ovat Mun Juttuja; kirjoittaminen ja lukeminen. Olen Löydöstäni riemuissani enkä osaa nyt lopettaa! Ajatus siitä, että sairaslomani loppuu ja palaan takaisin töihin kauhistuttaa, koska työpäivät venyvät taas pitkiksi enkä jaksa kotona mitään tehdä. Enkä sitä paitsi voi kirjoittaa juuri silloin, kun siltä tuntuu, vaan kadotan ajatuksen tai idean. Ja sehän harmittaa!

Ajatus puusta ikkunassa on pyörinyt päässäni muutaman päivän ajan ja mietin, miksi. Mistä se nyt vuosien takaa tulee jatkuvasti mieleen?

Hoksasin kuitenkin uudelleen sen saman ajatuksen kuin silloin aikoinaan kun eteisen lehtiartikkelia ensimmäisiä kertoja luin läpi. Ja taas kolahti.

Olen hukannut oman ikkunani ja oman puuni!!! Katselen maailmaa jonkun toisen ikkunasta ja näen asioita muiden ihmisten silmillä. Ilmankos olen uupunut ja väsynyt ja hukassa enkä saa mistään energiaa itselleni!

Olen havainnostani jokseenkin poissa tolaltani vieläkin. Kiukuttaa se, että minun täytyy näissä suurissa havainnoissani ja oppikouluissani käydä aina pohjalla ja sairastua ennen kuin oikeasti tajuan ja hoksaan asioita ja näen ne konkreettisesti ja tosina omalla kohdallani. Jollain tasolla ne tajuan ja ymmärrän kyllä jo aiemminkin, mutta en todellisuudessa näe sitä, että muutoksia pitäisi jo alkaa tekemään aikaisemmin.

Sairaslomapäiväni ovatkin nyt "täyteen buukattuja" :) Koitan toppuutella itseäni, että malttaisin levätä, sillä minun pitäisi fyysisesti parantua että pääsen joskus töihin takaisin. Tuntuu että uusi maailma on avautunut silmien eteen; voin ja saan tehdä kaikkea mistä pidän! Vuosien jumi ja lukko kirjoittamisen suhteen on hiukan helpottanut ja uskallan jo tarttua kynään ( ja nykyaikaisempana versiona koneeseen ja jopa laittaa ajatuksiani julkisesti muiden luettavaksi...). Teen listoja asioista, joista minun täytyy etsiä lisää tietoa. Käyn kirjastossa ainakin kerran viikossa. Luen netistä lehtiä (mitä en ole aiemmin tehnyt) ja etsin vihjeitä hyvistä kirjoista. Suunnittelen neulemallia, mitä lähden kutomaan, kunhan niskat sen sallivat; etsin kuntosalia, fysioterapeuttia ja hierojaa, jolle mennä asiakkaaksi; mietin jatko-opintoja enkä ajattele ollenkaan sitä, mitä uran puolesta kannattaisi opiskella vaan sitä mikä minua kiinnostaa.

Pää on täynnä ajatuksia ja minulla on rutkasti enemmän energiaa jo pelkästään niiden miettimisestä!

Olen löytänyt oman ikkunani ja nyt haluan saada sinne sen puun, jonka kasvua pääsen seuraamaan, myös silloin kun olen palannut takaisin töihin.

Ei kommentteja: