torstaina, joulukuuta 12

Onnelliset


Viimeiset viikot ovat kuluneet tunteessa, jota voisin sanoa onneksi, onnellisuudeksi. Olen ollut huoleton, olen nauranut. Olen halannut ja suukottanut, ilmaissut itseäni vapaammin ja aidosti. Olen uskaltanut kommentoida ja keskustella siten, että en ole miettinyt normaaliin tapaani sitä, mitä muut sanomastani ajattelevat. Saati sitten minusta. On ollut kevyt ja helppo olla.

Nyt tuntuu siltä, että päätös ja teko mennä naimisiin, oli oikea. Vaikka tuskailin ja arvuuttelin ja epäilin niin kovin edelliset viikot sitä ennen. Kaikki ne painajaiset ja kivut kropassa, kaikki se ahdistus ja paha olo, pelko ja huoli hyväksymisestä ja kelpaamisesta ja siitä, voiko elämää suunnitella oikeasti niin pitkälle, ”kunnes kuolema meidät erottaa?” Eihän siinä ole mitään järkeä? Eihän siinä käynyt niin edelliselläkään kerralla, joten miten voin luvata mitään sellaista? Varsinkaan, kun en osaa elämästäni sanoa muutamaa päivää pidemmälle. Ja varsinkaan tälle ihmiselle, jota rakastan ja kunnioitan yli kaiken. 

Kuitenkin. Nyt, tässä ja tänään muutaman viikon vaimona olon jälkeen olen onnellinen siitä, että olen naimisissa ihanan puolisoni kanssa. Vaikka arki ja elämä eivät ole muuttuneet mitenkään, minulla on todella erilainen olo. Olen kevyt, olen iloinen, helpottunut. Olen ylpeä itsestäni ja kaikkien pelkojeni voittamisesta, siitä, että kävin läpi yhden erittäin kipeän kohdan menneisyydestäni ja selvisin siitä. Tämä on ollut tärkeä oppitunti minulle siitä, miten olennaista on tehdä töitä oman onnellisuutensa eteen tehdä ja uskaltaa myös tehdä päätöksiä tunteisiin ja intuitioon perustuen.Olen samalla ylpeä aviomiehestäni. En osaa sanoin kuvata sitä, mitä hänestä ajattelen. Kaikkien näiden vuosien ja kokemusten, niiden heikkojen ja haavoittuneiden hetkien, epäluulon, pettymysten ja epäonnistumisten jälkeen, me olemme tässä. Yhä näin, yhä yhdessä ja entistä vahvempana. Jokin painava sekä raastava minussa on poistunut ja sen tilalle on tullut valoa ja mahdollisuutta uudelle. Minun on itseni kanssa parempi olla. Minä kelpaan jollekulle tällaisena kuin olen niin paljon, että se joku haluaa sitoutua minuun entistä lujemmin. Avoimesti, julkisesti ja virallisesti. Se tuntuu ihan käsittämättömän….. huikealta. On helppo ajatella, että en ole mitenkään sen kunnioituksen ja rakkauden arvoinen, mutta tiedän kuitenkin sisimmässäni kaikkien epäilysteni ja pelkojeni taustalla sen, että kyllä minä oikeasti olen. Näen sen koko ajan hänen silmistään.

On kaikkivoipainen olo ja toivon, että tämä pysyisi yllä jonkin aikaa. Toivon, että saisin tästä lisäpontta ja rohkeutta seuraavaan haasteeseeni. En muista, koska olisin viimeksi kokenut olevani onnellinen näin voimakkaasti. En muista. Se on surullista, mutta totta. Onneksi elämä muuttuu ja etenee toisenlaiseksi. Onneksi me kasvamme. Onneksi me uskallamme. 

 Onneksi minä uskalsin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 

4 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Vuoden ihanin päivitys! Tuota lukiessa tuli itsellekin onnellinen olo! Naimisiinmeno on niin kumma juttu: minäkin pähkäilin pääni puhki uskallanko ryhtyä siihen vielä toistamiseen... Teimme sen sitten kuitenkin, loppujen lopuksi ihan vain lapsen takia. Yllätyinkin sitten täysin siitä, miten suhteen vakiinnuttaminen vaikutti suhteeseen. Jonkinlainen alitajuinen pähkäily tulevaisuuden suhteen loppui siihen kuin seinään, vaikken ollut tuota ongelmaa tiedostanutkaan aiemmin - ja olo oli huomattavan paljon rauhallisempi, ja on edelleen. Paljon onnea ja kaikkea yhtä ihanaa vuodelle 2014!

EmmyAurora kirjoitti...

Paljon Onnea! Pidä kiinni tunteesta <3

Mafalda kirjoitti...

Paljon Onnea <3

nevalainenkirsi.com kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.