Tämä hiirenhäntä.
Tämä unisten aamujen,
nopeasti päällevedettyjen verkkareiden,
viipyilevien päivien,
orastavan valon
ja vähenevän, vähenevän ajan aika
tekee minusta harmaan.
Haen ympärilleni värejä.
Haen itseeni asioita,
joista löytäisin kipinän.
Olen epätoivoinen,
heittelehdin,
itken ja nauran vuorotellen.
Ajatukseni kiertävät kehää
enkä enää pääse eteenpäin.
Kieriskelen tunteideni kasassa,
heittelen oljenkorsia ilmaan
ja toivon, että tuuli nappaisi niistä jonkun.
Itse en jaksa puhaltaa niitä matkaan.
Kunpa löytyisi se järki,
joka ei sotisi tunteitani vastaan niin rajusti.
Kunpa uskaltaisin sanoa sen ääneen, toisille.
Seistä itseni takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti