maanantaina, elokuuta 30

Otteita, kun ei enempään pysty

18.8.2010

Sinua, sinua rakastan.
Vaikka olet vielä toive,
olet niin kauan kaivattu.
Ikävöity, haluttu.
Sydämen lapsi.

Sinut saadakseni
kuljen vaikka läpi harmaan kiven,
valloitan vuoret,
voitan itseni.

Hymysi on kaiken tämän arvoista.
Niin paljon sinua nyt jo rakastan.

*************************
18.8.2010

Sairaalassa
ei valkoinen ole enää valkoista.
Silmissä pimenee,
suru on tummaa,
käytävillä liikkuu sinisiä hahmoja.

Punaista.
Punaista kaikkialla.
Tähdenlentoja silmäkulmassa.

*************************
30.8.2010

Itkin oikein kunnolla.
Paljon ja äänekkäästi,
niin että
happi meinasi loppua.
Kädet tärisevät,
paniikki on päällä.
Tuntuu, että kuolen.

Haluaisin niin paljon
enkä kestä tätä ikävää,
tätä rikkinäistä sydäntä,
tätä sirpaleista mieltä.

Olet niin lähellä ja niin kaukana.

Olenko niin huono ja vajaa,
että mahdollisuudetkin
riistetään pois?
Etkö halua minua äidiksi?
Teenkö jotain väärin?

Itken väsymystä tähän kaikkeen,
ihan kaikkeen,
järjettömyyteen,
joka on ainut vaihtoehto järjellisyyteen.

Vai onko, en enää tiedä.

Itken sitäkin.

7 kommenttia:

Sydänjää kirjoitti...

Itken täällä kanssasi. Voimia.

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja halauksia!!!

Ja sinä et todellakaan tee mitään väärin!


-Puuhis-

HopeinenSimpukka kirjoitti...

Tuli itku...

Lumituuli kirjoitti...

Niin paha mieli puolestanne!

Iso halaus ja paljon voimia! olet ajatuksissa!

Mafalda kirjoitti...

Voimia Poplar *halaa* En osaa sanoa mitään. Kärsin kanssasi sanattomasti, hiljaa, vieressäsi ollen.

Poplar kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne. Ne ovat niin arvokkaita ja tärkeitä!

Ja samalla pyydän anteeksi. En halua ketään itkettää, se ei ole tarkoitukseni. Kirjoitan tunteita sisältäni pois, jotta saisin niistä muodostettua sanoja. Että pystyisin samat asiat vielä jollekulle puhumaan, sanomaan ne ääneen.

Anonyymi kirjoitti...

Oi voi! :( Jotenkin tiesin ja tunsin taas, että nyt ei ole hyvin. Siksi olen yrittänyt viestiä ja soittaa. Jutellaan kun jaksat!

-Valkyyria