tiistaina, toukokuuta 4

Pelastusta rumpuni soi

Minulle pelastus ja pelastuminen tai pelastuttaminen ei liity uskonnollisiin asioihin. Uskon, että elämän tarkoituksena on tulla sinuiksi itsensä ja ympäristönsä kanssa. En usko valmiiseen pelastukseen enkä syntiin. Uskon omaantuntoon, järkeen ja tunteeseen. Rohkeuteen, valintoihin ja luopumiseen. Pelastuminen liittyy siten vahvasti siihen, mitä ympäristössäni tapahtuu ja miten minä itse toimin. Mitä asioita voin henkilökohtaisella tasolla ja omien toimintojeni kautta välillisesti tehdä, että tämä maailma olisi parempi paikka. Että luonto olisi monipuolinen ja rikas, että kaikilla olisi paikka ja riittävä tila elää, että asuinympäristö pysyisi terveenä ja viihtyisänä, että ilma olisi raikasta hengittää, vedet puhtaita juoda, kaikilla ruokaa kylliksi ja ne mahdolliset asiat, mitä jo osataan tehdä ja toteuttaa em. asioiden parantamiseksi ja varmistamiseksi, olisivat tasapuolisesti kaikkien saatavilla.

Minä puhun luonnonsuojelusta, yhdyskuntasuunnittelusta ja ympäristönsuojelusta, reilun kaupan kannattamisesta,luomusta, kotiruuasta ja tuoreista lähellä tuotetuista raaka-aineista, kierrättämisestä, yhteisöllisyydestä, tekniikan edistämisestä ja sen hinnan alentamisesta, ekotehokkuudesta, uusiutuvista energiamuodoista, kimppakyydeistä ja kemikaalivapaista tuotteista, koulutuksesta, tasa-arvosta, naisten ja lasten oikeuksista, talouden ohjaamisesta toisella tapaa, lainsäädännöstä, tietoisuuden kasvattamisesta ja ihmisten herättämisestä, välittämisestä ja läsnäolosta, kyseenalaistamisesta, kannanottamisesta.

Minä en ole hihhuli enkä piipertäjä, en kannata mielenosoituksia enkä ketjuilla itseäni puuhun kiinnittämistä. Halailen puita ihan omasta vapaasta tahdostani jo muutenkin :)

Minä puhun maalaisjärjen käyttämisestä, avoimmuudesta, asioiden selvittämisestä sekä siitä, miten jokainen meistä voi pienillä, arkipäiväisillä valinnoilla vaikuttaa ympäristöömme. Asiat ovat suhteellisia ja toiselle tärkeä sydämenasia on toiselle itsestäänselvyys tai turhuuksien turhuus. Minä puhun kunnioittamisesta mutta myös vaativuudesta ja rohkeudesta. Siitä, miten turtuminen ja silmien ummistaminen on kaikista suurin vahinko ihmiskunnalle.

Ei ole tarpeen muuttaa maalle, ekoyhteisöön tai alkaa omavaraiseksi. Meillä länsimaisilla, etuoikeutetuilla ja pilalle hemmotelluilla, on niin paljon valinnanvaraa oman toimintatavan muuttamiselle. Yksikin kelkankäännös tai päätös tuntuu jo jossakin. Vaikka sitä ei uskoisi ja vaikka se tuntuisi turhalta.

Pienistä puroista kasvaa suuri joki.


En voi olla ajattelematta toisin enkä voi omalletunnolleni mitään. Se soimaa minua jatkuvasti. Opettelen olemaan armollisempi itseäni kohtaan sillä tiedän, että en voi yksin muuttaa suuntaa. En saa yksin maailmaa paremmaksi. Siksi lupaan pysyä nykyisissä päätöksissäni ja kannanotoissani tiukkana ja avoimin silmin oppia uusia tapoja ja keinoja toimia vielä vastuullisemmin.

Minä aion rummuttaa viestini puolesta, en käännyttämällä enkä vaatimalla, vaan kertomalla tosiasioita. Tieto lisää tuskaa ja tietotulva synnyttää informaatioähkyn, joka saattaa lamaannuttaa. Siltikin, kärsin sen tuskan mieluummin kuin ajattelen sitä vaihtoehtoa, missä tulevaisuudessa tullaan elämään. Millä oikeudella voisin sallia itselleni erivapaudet asioihin tulevien sukupolvien kustannuksella?

Niin paljon on tekemistä ja vielä tehtävissä.


Minä haluan, että tulevaisuuden lapset voivat vielä käydä järvessä uimassa, tehdä saunavihtoja ja voikukkaseppeleitä ilman huolta saasteista, syödä mansikoita metsästä, juoda puhdasta vettä, kulkea vesisateessa ulkona, hengittää sateen jälkeistä raikasta ja kirkasta ilmaa ja nähdä kauniin auringonlaskun metsänharjan takaa.

Pienillä askelilla se onnistuu.

4 kommenttia:

EmmyAurora kirjoitti...

Aamen!

Anonyymi kirjoitti...

Niin sitä pitää! *pus*

-Valkyyria

Sydänjää kirjoitti...

Hyvä!

Torstai kirjoitti...

niin, mut harmi vaan et kovin moni ihminen ei ajattele näin.