torstaina, tammikuuta 14

Hermeneuttisia liaaneja

Päivät kiertyvät hitaasti ja uneliaasti. Kaivaudun ylös piilostani valon ollessa jo korkeimmillaan. Tassuttelen asunnossa hiljaksiin, kuuntelen seinien takaisia ääniä, yläkerran koiran kynsien rapinaa, tuhinaa oven suusta. Ikkunasta tervehtii huurainen lähimetsä; paksuun turkkiin pukeutuneet puut, piiloon kyyristyneet metsänvartijat.



En kovin paljon puhu tai tee. Keitän kahvia ja oion syömisissäni. Rakentelen pesiä sängyn nurkkaan, sohvan koloon ja pinoja kirjahyllyyn. Haen mukavuutta ja lohtua verkkavaatteista ja villasukkien kerroksista. Ja vaikka ulkona on kaunista,

niin puhdasta ja hengitettävää että minullakin on seinien sisäpuolella helpompi olla, kevyempi kantaa,

odotan silti malttamattomana sitä sinistä hetkeä, jolloin hämäryys juuri saa taitettua kirkkauden ja maailma ympärilläni on maagisimmillaan. Se on hetki, jonka aikana haluaisin kuolla, se on näkymä luontoon ja maisema sielussani, jonka haluaisin viimeisenä muistonani ottaa mukaani.



Illalla, kun olo on hieman levollisempi ja silmät auki enemmän, sytytän kynttilöitä. Niillä on oma paikkansa, asettelen ne muuriksi ympärilleni, suojaksi seinien ulkopuolista vastaan, lohduksi syvälle pimeydelle. Sillä

puhtaassa pimeässä, tunnelin suuaukolta sisäänpäin katsoessa, yöllistä merta tervehtiessä, pelkään sieluni sirpaleiksi.

Kajastuksella, elävällä liekillä ja pienillä valonpisteillä siellä täällä, selviän.

Parodoksien maailma. Kaipaan hämäryyteen ja pimeyteen ja samalla kavahdan sitä. Tunnen lohtua, sympatiaa ja helpostusta saadessani olla yksin ja eläessäni omassa pesässäni, omassa maailmassani. Silti jollain lailla kaipaan muualle, haaveilen toisenlaisesta minästä ja ikävöin ihmisiä. Koen vastustusta, lujaa sisäistä kapinaa, töihinpaluuta kohti; silti jo hiljaa ja varovasti sitä suunnittelen. Olen väsynyt miettimään ja analysoimaan itseäni ja ajatuksiani, tekojeni motiiveja ja syitä sekä seurauksia. Alibeja ja tekosyitä, moraalin oikeutusta ja oikeellisuutta, hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää. Ja siltikin, kirjoitan, luen viisaiden ajatuksia, pohdin ja pohdittuani janoan lisää.

Ehkä päiväni nyt ovat minuuteni parhaimmillaan. Ehkä minun polkuni ja tapani edetä on hiljalleen kiertymistä, turvapaikkojen ja hengittämisen hetkien rakentamista. Suuressa syyllistämisen puuhkassani siitä, että olen taas tässä tilanteessa ja pisteessä, olen alkanut ajatella että ehkä elämä on kuin uudelleen rakentuva kehä, jossa lähdetään liikkeelle jostakin aluksi määritellystä kohdasta, tullaan jossain vaiheessa samaan kohtaan takaisin ja huomataan se. Ja vaikka olenkin taas pisteessä A, olen siinä erilaisena kuin edellisellä kerralla. Eri tasolla, eri kierroksella, eri kerroksessa, muuttuneena ja kasvaneena ihmisenä. Ja kun oikein pinnistän ja jaksan miettiä syvemmälle, huomaan että syyni perillepääsyyni ja uuteen alkuun alkamiseen ovat muut kuin viimeksi.

Haluaisin olla kuin puu, joka kasvaa kohtisuoraan, ylväästi, valoa ja ravinteita tavoitellen, sopusoinnussa muun metsän kanssa. Kaivaen juurensa syvälle ja tukevasti muhevaan multaan, sallien lintujen rakentaa pesänsä oksilleen. Humisten tuulten ohjaamana metsän osana, havistellen lehtiään ilosta, paukutellen runkoaan pakkasilla tai silloin kuin paukuteltavaa on.

Ehkä minun osani on olla kuin liaani tai muratti, joka oman osansa täyttääkseen tarvitsee tukea siitä puusta, jonka kumppaniksi on alkanut. Ja joka oman elämänsä mahdollistaakseen, kukoistaakseen, selviytyäkseen, ei voi kasvaa suoraan ja nopeasti, vaan kiertyen. Kierros kierrokselta, aina samaan kohtaan uudelleen kasvamalla, hiukan korkeammalla maasta joka kerta. Ehkä tavoittelen ja kuvittelen liikoja, olen itselleni pahin tuomari. Järkähtämätön armottomuudessaan.



Minä haluaisin oppia pysähtymään, sillä tiedän, että olen jo perillä.

4 kommenttia:

Mafalda kirjoitti...

Sinä kyllä kirjoitat niin uskomattoman kauniisti, etten tiedä mitä sanoa! Ja aivan oikeista asioista. IHANAA.

Sydänjää kirjoitti...

Kaunista, ravitset sielua. Lämpimiä ajatuksia ja auringonsäteitä tiellesi.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, elämä on nyt ja tässä, ei eilisessä eikä huomisessa!

-L

Katjusha kirjoitti...

Rakkautta, lämpöä, kynttilänloistetta. Rauhaa ja valkoisia hankia. Olet ajatuksissani.