lauantaina, marraskuuta 21

Laskettuna aikana

Pilvenhattaran reunalla
sinut näen
leikkimässä Titin kanssa
naurat ja jokellat
hymyilet ruskeiden silmiesi kyllyydestä.

Olet sydämessäni aina
vaikka emme ikinä ehtineet halaukseen saakka.
Olet Maailman Rakkain Lapsi.

6 kommenttia:

Puuhanurkka kirjoitti...

:(


Ei ole sanoja suurelle surulle.

Anonyymi kirjoitti...

*hali*

Anniina kirjoitti...

Suurin suru on sanaton :'(

*halaus*

Poplar kirjoitti...

Kiitos ihanat :)

Tää ottaa jotenkin ihan älyttömän kovalle just nyt. Sitä vaan miettii elämää, joka voisi olla nyt, tänään, ihan erilaista. Miksi ei niin ole, mitä tein väärin, mikä mussa on vikana....??? Kiukuttelen töihin menon pakkoa, kiukuttelen tenttiaikatauluja, kiukuttelen epäonnistunutta hoitoa ja suren viimeisen kierron lupaavia oireita ja sen pitkittymistä; ihan kuin joku haluaisi naama irvessä kiusata ja testata miten pitkälle jaksan.

Aamulla on niin vaikeaa nousta ylös.

Enkä osaa päättää, mitä tehdään IVFn suhteen. En haluaisi siirtää sovittua ajankohtaa, samalla en tiedä, miten jaksan henkisesti hoitoihin ryhtyä. Onko nyt sopiva aika tällaiselle ollenkaan? Ja jos ei ole, niin koska sellainen voisi olla?

Tuntuu, ettei sopivaa aikaa enää ole olemassakaan, niin rankaksi ja kivuliaaksi tämä touhu käy.

Anu kirjoitti...

Vaikeita ajatuksia, päätöksiä, tunteita.
Olet ajatuksissa.
Ja se päätös minkä tekee on kuitenkin oikea, oli se mikä tahansa.

Lumituuli kirjoitti...

:'(
Voimia!