keskiviikkona, heinäkuuta 15

Rutinaa

Varsinaisten rutinoiden ja rutistusten päivä.

Se alkoi tiedolla toisista yt-neuvotteluista ja siinä aiheessa loppupäivä töissä menikin. Ihmisten kanssa keskustellessa, ajatusten ja tunteiden vaihdossa, pahan mielen ja harmistuksen käsittelyssä ja jossittelussa. Joku aloitti jo spekuloinnin, toinen kiukkusi harmiaan ääneen kiroten, joku uhkasi lähteä jo saman tien ja osa vaan oli hiljaa.

Sovittelevaan luonteeseeni sopien luovin, katselin ja kuuntelin. Järjestin, organisoin ja olin muille läsnä. Keskustelin ja pienessä ryhmässä salaa ja sivussa sorruin hiukan spekulointiinkin. Muutamalla kirosanalla sain oman harmini pihalle.

Eteenpäin on kuitenkin mentävä ja katsottava. Jatkettava töiden tekemistä kaikista peloista ja tunteista huolimatta. Oltava omalla toiminnallaan esimerkkinä, apuna ja tukena muille samassa tilanteessa oleville. Horjutettava epävarmuuden tuloa.

Otettava vastaan se mikä tulee.

Sillä vaikka keskusteluja käydään, neuvotteluja pidetään ja jokainen omaa/haluamaansa työtä uudelleen joutuu hakemaan, jaetaan kortit lopulta toisten toimesta pöytään.

*

Kiropraktikolla käännettiin ja väännettiin, kyseltiin ja vastattiin. Ihmeteltiin ja valaistuttiin. Vihdoin saatiin selästä kuulumaan rutinaa ja vihdoin joku napautti niskasta lukkoja auki.

Vihdoin jotain tapahtuu!

Kotona, sängyllä, kylmäpussien kanssa peiton alla, on niin hyvä hengittää ja keskittyä hengittämiseen. Antaa kropan olla, antaa kivun tulla ja olla vaan. Kietoutua villahuovan alle ja vaipua koiranuneen hetkeksi. Unohtaa ympärillä vellova paha maailma.

Huomenna sinne pääsee taas takaisin.

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

On hyvä, kun löytää sen hetken, että voi antaa kropan vain olla...Olla siinä tilassa, että voi oikeasti unohtaa pahan maailman.
Tsemppiä työrintamalle!

Mafalda kirjoitti...

Moikka!
Kyselit shiatsusta :) Kävin ekan kerran maaliskuussa (ja tulin heti raskaaksi, en tiedä onko näillä asioilla yhteyttä?) ja sen jälkeen olen käynyt n. kerran kuussa. On ollut noita kontraindikaatioita jonkin verran tässä matkalla... Ensimmäisen kerran jälkeen olen nukkunut; siis oikeasti nukkunut. Koko talvi meni sellaisessa horteessa, kun yöt oli mitä oli. Menkkakivut on helpottanut aivan hirveästi. Allergiaoireita ei tullut siitepölykaudella ollenkaan; shiatsu tai maitohappobakteerit tai ne yhdessä (Marian kehotuksesta aloin syömään niitä), kuka tietää. Olen kovasti tykännyt ja kokenut saavani siitä apua rentoutumiseen ja myös terveyteen eli kaikinpuolin. Kannattaa kokeilla, jos kiinnostaa. Sittenhän sen tietää, että toimiiko itsellä vai ei. :)