torstaina, kesäkuuta 25

Avaruuden laidalla

Hengitän ja hengästyn. Pidättelen, kuulostelen. Ahmin silmilläni kaikkea mahdollista muistiin tallennettavaksi, myöhemmin pohdittavaksi, sulateltavaksi, haluan huomata, ehtiä rekisteröimään, havaita ja liikuttua kaikesta mahdollisesta mitä on. Hengitän elämää koko kehollani. Puristan voimani sen onnistumiseksi ja haluan sulautua, kadota kaikkeuteen. Hajota sirpaleiksi ja syntyä uudelleen, muuttua nurmeksi ja palata takaisin.

Olen jonkin suuren kynnyksellä. En osaa selittää, mitä se on ja miksi tässä seison. Mistä tämä tunne tulee. Tunnen vain niin. Olen paljas, alaston, auki ja halki. Samalla kuitenkin niin käpertynyt, kasassa ja suljettu. Huomaan niin paljon ja silti suljen silmäni ja käännän pään, kieltäydyn. Pelottaa. En uskalla, en rohkene ja samaan aikaan minua piinaa halu olla jo menossa, olla jo ehjä ja perillä. Pakahdun ja liikutun kaikesta niin, että menen, laulan ja tanssin salaa mielessäni samalla kun suren samaa kaikkeutta.

Muiden läsnäollessa olen edelleen kuoressani. En pysty olemaan vielä aito enkä läsnä edes itselleni, sillä en ole ehjä. Tarvitsen aikaa ja keskittymistä. Työ, parisuhde ja läsnäolo toisille häiritsee. Haluaisin sulkea muun maailman hetkeksi pois ja vaan keskittyä itseeni. Matkustamaan sieluni keskelle, selvittämään rajoja ja tuntoja ja palaamaan sieltä takaisin uudelleen kasattuna ja heränneenä. Aistit herkistettyinä.

Tunnen ja aavistan, tiedän, että olen palaamassa takaisin juurilleni. Takaisin siksi ihmiseksi, joka olen aina sisimmältäni ollut ja josta olen ylpeä. Siksi ihmiseksi, joka haaveilee ja on luova. Siksi ihmiseksi, joka aina jää arjen ja muiden tarpeiden alle ja hukkaa itsensä matkalla seuraavaan päivään. Tällä kertaa kyse on kuitenkin uudesta ja erilaisesta kasvusta; sellaiseksi ihmiseksi silmuuntumisesta, joka on aikaisempia kuoriutumisia vahvempi. Aikuisempi ja samalla enemmän lapsensieluinen kuin koskaan.

Mitenkähän tällä kertaa selviäisin tulematta tallotuksi? Mitenkähän malttaisin olla ja odottaa, kasvattaa kärsivällisyyttä ja olla itselleni armollinen? Mitä päätöksiä minun täytyy tehdä, millaisia uhrauksia kasvuni vaatii? Miten tulen vahvaksi?

Silmät kiinni en aio hypätä, vaan suunnistan luottotähtieni mukaan. Siitä on hyvä aloittaa.

Ei kommentteja: