Kurittomuutta

Ajatukset alkavat väkisinkin karkailla. Miten kovasti odotankaan tulevia lomia; ensin nyt toukokuun lopussa alkavaa muutaman viikon kesälomaa ja sitten sitä hiukan pidempää äitiyslomaa.

Voisin nyt jo jäädä pois töistä. Olen jotenkin siihen tekemiseen ja säätämiseen niin kyllästynyt. Päivät pitkät keskustelen ihmisten kanssa, joko yksitellen tai pienissä ryhmissä, siitä, mitä työnteko oikeasti on; miksi pitää noudattaa työvuoroja, puhuttelen laiskottelijoita ja sairaslomilla kikkailijoita, seuraan ja kyttään ja vahdin, miten/koska/kenet saan käräytettyä luvattomista poissaoloista ja lusmuilusta. Toisaalta olen saanut valtavasti lisää vastuuta ja vapautta hoitaa asiat kuntoon, koulutan esimiehiä ja asennekasvatan heitä toimimaan jämptisti ja tasapuolisesti, olen saanut uuden työtehtävän, jossa teen paljon jo tuttuja asioita ja jossa kuitenkin joudun itsekin oppimaan paljon uutta. Huomaan, että tekemiseni tyyliä ja asennettani arvostetaan ja minua kysytään kommentoimaan ja konsultoimaan jos jonkinlaista asiaa yrityksessä, jossa organisaatio on uudelleenjärjestelyjen alla yt-neuvottelujen vuoksi ja jossa konsernista on tulossa rajusti uusia toimintamalleja ja vaatimuksia.

Olen innostunut tästä työkuviosta. Olen myöskin innostunut raskaudestani ja siitä ajatuksesta, että saan jäädä pidemmäksi ajaksi kotiin. Huomaan miettiväni muuttoa isompaan asuntoon, eilen löysin itseni hypistelemästä vauvanvaatteita sekä peilaamassa peilin edessä ja sovittamassa kesävaatteita Kreikan matkaa varten ja suunnittelemassa opintojen aikataulua ensi vuodelle, samoin kuin herättelemässä haavetta kirjoittamisesta. Sitten kun aikaa on olla kotona.

Niinpä. Malttamattomuutta ja innokkuutta. Pikkuhiljaa alan mieltämään ja ajattelemaan itseäni myös äidiksi. Jotenkin on helpompaa ajatella puolisoa isäksi, se on tuntunut heti kovin luonnolliselta. Oma ja uusi rooli on vielä kaukaisempi ja hakusessa, vaikka raskauden tunnenkin koko ajan kehossani. Matkaa lapsiperheeksi on vielä seitsemän kuukautta, mikä tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Miten saamme kaiken järjestettyä, miten ehdimme valmistautua, miten osaamme ja pärjäämme, miten ehdin tehdä kaikki asiat töissä ja koulussa, miten ehdin kasvamaan hyväksi ja riittäväksi äidiksi pienelle?

Luulen, että tämä on ihan sitä normaalia ajatuksenjuoksua matkalla vanhemmuuteen. Miten ihanaa on kaikkia näitä asioita miettiäkään! Olen onnellinen ja otettu siitä, että meille on annettu mahdollisuus tulla raskaaksi ja että se on onnistunut kaikista vioista huolimatta, lapsettomuushoitojen ulkopuolella. Samaan aikaan koitan kuitenkin hillitä itseäni, sillä kaikki on vielä niin alussa. Syyllistän itseäni haihattelemasta liikoja, ajattelemasta asioita liian pitkälle, raskauden jatkumiseen luottamisesta. Niin kovin tiukassa on ajatus ikuisesta lapsettomuudesta.

Ristiriitaista, mutta silti niin kovin onnellista aikaa.