Silmukkaa ja lenkkiä

Äitienpäivänä kotona käydessä kävin tekemässä äidin kirjavarastoon pientä inventaariota. Haaveilen nimittäin itsetehdystä juhlapöytäliinasta, joka voisi olla joko kokonaan virkattu tai sitten osittain virkattu ja osittain ommeltu vaikkapa pellavakankaasta. Vähän samanlaiseen tyyliin kuin mitä omalla äidillä on tallessa oman äitinsä tai mummonsa tekeminä; suvun naisten aarteita, joita ei edes raaski käyttää. Niitä kaivetaan välillä kaapista esille ja ihastellaan tovi ennen kuin laitetaan talteen ja säilöön uudelleen.

Nappasin mukaan vanhoja kirjoja, joista osan on äitini ostanut nuorena tyttönä olleessaan ja osa taas on mummuni hankintoja. Katsotaan, millaisen inspiraation näistä saan aikaiseksi.


Moneen vuoteen en ole juurikaan käsitöitä tehnyt. Pikkulikkana äiti opetti kutomaan ja virkkaamaan ja ala-asteella ollessani tein itselleni villapaitoja tahtiin yksi per viikko. Koulussa innostuin ompelemaan ja housuja ja paitoja syntyikin sitten yli oman tarpeen. Suunnittelin itselleni omia t-paitoja, johin ompelin erilaisista kankaista kuvia ja tarinoita. Tein myös repun, ruokailuvälinepusseja partioon leireillä käytettäväksi, käsityöpusseja, penaaleja, hiusdonitseja, verhoja ja tyynynpäällysiä.


Kutominen on kuitenkin ollut se suosituin juttu. Kun opin tekemään tumppuja ja sukkia, niitä sai koko perhe aina lahjaksi jouluna ja vuosipäivinä. Jossain vaiheessa olivat "antennipipot" kovaa huutoa, joten niitä virkkasin kavereille, omalle joukkueelle kisoihin sekä talvea varten myssyiksi. Koska harrastin kilpailutasolla voimistelua, säärystimille ja selänlämmittimille oli aina tarvetta. Vanteiden kuljetukseen piti olla erilaisia vannesuojuksia, samoin kuin kilpailuasuun sopivia hiuskoristeita, joita sai ommeltua kätevästi pienistä kangastilkuista.


Jossain vaiheessa nuo näperrykset jäivät. Olen viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt ehkä kourallisen verran sukkia. Nyt alkuvuodesta, leikkauksesta toipumisen alettua, aloin väsäämään langoista taas jotain. Kutomisen tarkoituksena ei vieläkään ollut itse käsityön tekeminen vaan sormien jumppauttaminen ja käden hermojen kuntouttaminen. Nyt huomaan, että olen jäänyt, kirjaimellisestikin sanoen, koukkuun. Vaikka tahti ei ole hurja, käden ja olkapään heikon rasituskestävyyden vuoksi, jotain on kuitenkin tuloillaan koko ajan ja haaveilen uusista aloituksista päivittäin.

Juuri nyt on työn alla työkaverille syntyneelle pienelle pojalle syksyä vasten villaslipoveri sekä itselle kesäksi kesäneule. Aikaan on saatu jo kaksi sukkaparia, yhdet tossut, villaliivi itselle, kaulahuivi, pannulappuja ja kosmetiikkapussukoita.


Pitäisi alkaa valmistautumaan pääsykokeisiin, joihin toivottavasti saan kutsun. Seuraavista viikoista töissä tulee kiireisiä, kun tuuraan yksin kahden ihmisen poissaoloa, edelleen viikon verran vielä osa-aikaisena ollessa. Paras siis laittaa kutimet piiloon.