Vauhtimimmi

Tänään mennään ja lujaa. Olo on parantunut parin viimeisen viikon lukossa olosta, itkuisuudesta ja ahdistuksista toiseen laitaan. Lääkkeiden vaikutus tasaantuu, uskon vahvasti niin, sillä voin paremmin. Ei okseta, hiukan välillä on voimaton ja tärisevä olo ja nukkuminen on kevyttä ja katkeilevaa, mutta olen iloinen. Jopa onnellinen ja tuntuu että sydän pakahtuu!

... diagnosoitu masennus vaihtumassa maniaan???....

Ei kai. Lääkkeillä ja hormonien syönnin lopettamisella on varmasti vaikutuksensa oloon. Suurin juttu on kuitenkin se, että olllaan kotona puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Oltu lähekkäin, mietitty tulevaa ja vaihtoehtoja, käyty kaikki keksimäni pahimmat mahdollisuudet ("mitäs-sitten-jos-ja-kuitenkin-käy-niin-enkä-jaksa- skenaariot") läpi ja keksitty niihin selviytymisstrategiat. Ei minulla ole mitään hätää. Sen tajuan, mutta tajuaminen oikeasti, tunteiden tasolla, on vaikeampaa. Silloin on kait kyse luottamuksest tulevaan ja siitä, että oikeasti jaksaa uskoa, että asiat järjestyvät, tavalla tai toisella. Turha on tehdä liian rankkoja suunnitelmia ja lähteä vaatimaan itseltään isoja, kun elämä kuitenkin kyseenalaistaa ne ja muuttaa suunnitelmien kulun moneen kertaan. Niinkuin on tähänkin asti käynyt.

Olen kotona, viettämässä vapaapäivää. Aamulla sen vasta päätin ja ilmoitin pomolle. Vastauksesta tai kommentista en tiedä, suljin jo työpostin enkä sitä kurki kuin vasta huomenna töissä. Piste.

Lapulle on tehty lista asioista, jotka tänään hoidan alta pois. Asioita, joita on pitänyt tehdä jo monta viikkoa, mutta en ole jaksanut tai pystynyt. Ihan pieniä juttuja ja sitten isojakin. Nyt ne teen, kun on energiaa ja virtaa ja motivaatiota.

Viikonlopun aikana jo innostuin tulevaisuudesta. En muista, koska minulla olisi viimeksi ollut sellainen olo. Äkkiä tulee mieleen pari vuotta sitten ne ajat, kun muutin kihlattuni kanssa yhteen ja sitä ennen hyppäys kuusi vuotta taaksepäin, kun menin entisen mieheni kanssa naimisiin. Hmmm.... isoja muutoksia ja tulevaisuudesta innostumista. Mikähän muutos on nyt tiedossa? Toivottavasti henkinen muutos.

Vakavasta kevyempään... Juuri äsken kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa viiksikarvojen ja partakarvojen poistoa kylmävahaliuskoilla. Kauheaa... Tulin tietoiseksi omassa naamassani kasvavista vaaleista haituvista noin viikko takaperin, kun niiden olemassaolo minulle ilmoitettiin. Hämmentävää.... Sen jälkeen asia tietenkin vaivasi ja nyt piti sitten sille jotain tehdä. Huh.... kipu ei nyt ollut niin kova, mutta vaha jäi naamaan eikä sitä saa pois. Hinkkasin pyyhkeellä ja naama on nyt punainen ja arka ja tahmea. Hienoa. Loppupäivä meneekin sisätiloissa ;) Vinkkinä kaikille miehille: kannattaa muutamaan kertaan miettiä mitä ilmoittaa toisen naamassa olevan, siitä saattaa tulla kivuliaita ja kalliita operaatioita näkyvin jälkiseurauksin!