perjantaina, tammikuuta 25

Silloin ja nytkin

Se alkoi kymmenen vuotta sitten. Viuh, kräsh, po-joing.

Auts!
Yäk!

Lattialla oli villakoiria, huomasin, kun iskin pääni seinään. Mutta mikäs tässä, kyljellään onkin mukavampaa olla! Vähän vetää jostain?


Kiern, kiern, mourn, mourn.

Pääsiskö ylös? Jumaliste.

Keittiössä alkoi jo aamu valjeta. Tihrustan kelloa, paljonko se oikein näyttää. Viisarit näkyy epäselvästi

(mourn, kiern!)

ja tuntuu että niitä on sata.

Kienr potenssiin sata
.

Istun tuolille alas, rauhoitu hyvä ihminen. Hengitetään sisään-ulos-sisään-ulos-ratiritiralla-ulos-sisään tuli talvi halla-ulos-sisään. Kuinkahan kovaa silmiä jaksaa pinkistää ryppyyn?

Ei perkele! Vedenjuonti oksettaa ja liikkuminen sattuu.

Mitenkään ei voi olla. Olenko olemassa ollenkaan, kun en voi olla mitenkään. Helpoimpana vaihtoehtona kyyrystelykävelen ympäri kolmenkymmenen neliön asuntoa,

sekunnin aina jaksaa samaa asentoa,

liikkuminen jotenkin helpottaa vaikka samalla tekee mieli mennä jengalle kuin käämi. Kiertyä itsensä ympäri miljoonaan kertaa ja pussata isovarvasta. Lähettää positiivista ja negatiivista magneettisuutta, valikoivasti tietenkin siten, että ne positiiviset tarrautuvat takaisin kiinni. Hylkien negatiivista.

Joing-joing-joing
jatkuu.

Poing-poing-poing menen ja kuljen. Hoen ääneen lauluja, hokemia, puhun seinälle, kiroan, välillä jollain ihan omalla kielellä,jota muistan viimeksi puhuneeni pikkulikkana pikkusiskolle, jolle piti vakuuttaa, että "minä osaan jo lukea tätä Pekka Töpöhäntä -kirjaa" eikä siansaksan puhuminen hankaloittanut ääneenlukemiseni ymmärtämistä vuoden vanhalle yhtään. Ei naurata nyt, kuten ei naurattanut silloinkaan. Koitan oikaista itseni, rauhoittua, hengittää syvään sisään ja laskea kymmeneen

yksi, kaksi

(hauks),

kolme

(kiern, kiern),

neljä, viisi (happea, hetkeksi kippuraan ja sitten saparo suoriksi), kuusi.

Ei pysty. Hapenpuute ja kipu alkavat pyörryttämään. Vettä, yökötystä, kiroilua, keittiön ja olohuoneen välillä ramppaamista-tamppaamista-pyörimistä-toivotonta takeltelua. Ei ikinä enää, mieluummin kidutuspenkkiin, mummolaan vierailulle, lumipesujen maratoonille ja vaikka silittämään!!!

Seitsemän. Keittiössä kaadan utarenesteen lavuaariin, linttaan tötsän pienimpään mahdolliseen kokoon; kantapäillä, päkiöillä, jokaisella varpaalla erikseen. Varmuuden vuoksi vielä istun päälle. Roskiksen täytettä syntyy myös pitsasta, jonka tekemisen ja syömisen iloiset muistot kyllä säilytän. Viili, raejuusto, kermaviili ja mannapuuron jämät.

Dasvidaanja!

Angstia ja sen purkua, nautinnollista, hahaa!! Hetkeksi unohdan kivun ja kipristelyn. Kahdeksan.

Kävelen päkiöillä vessaan. Liian pieni koppero, kuivausteline edelleen väärässä paikassa, mutta se ei ole minun vikani, että arkkitehti on tämän tällaiseksi tehnyt. Mietin, voiko arkkitehti tällaiseen ulostustilan suunnittelutulokseen edes alistua,

tämän täytyy olla insinöörin tekosia.

Kuiteski; heitän ne eteiseen, kaiken mitä tiellä on ja pyllistän posliinille. Yhdeksän. (Painokelvotonta toimintaa, hajua ja ääntä)

Vähän parempi. Kahdeksan ja puoli pistettä papukaijamerkin viereen hyvästä oivalluksesta sanoisinko... hiukan tukalassa paikassa. Toiminnan naisia, vaikka insinööri sellainen. Siivoan hetken, peilistä näkyy hikinen ja likinen naama, jossa on kuhmu, jonka teki seinä, jossa oli jalkalista, joka oli kova ja terävä, joka oli varmaankin terotettu varta vasten.

Kapteeni käskee olemaan kaatumatta jatkossa.

(kiern, kiern)
Vittu. Taas.

Kömmin sänkyyn, raivaan tieni mahdollisimman mukavaan asentoon ja laitan radion sitä ennen päälle. Joku muu juttu täytyy saada päähän kuin
ratiriti.

Se on melkein sama ääni kuin vatsan. Asettaudun taisteluasemiin ja päätän, että tästä en siirry ennenkuin on pattitilanne. Sellainen shakki ja matti ja joudun tutkimaan taas pohjapiirustuksia uudelleen. Pieren sitä ennen mölyt ja patit ulos

kabooom!

ja vannon, että purkkiin en jatkossa koske. Ei enää ikinä. Ei ainakaan vähään aikaan, osteoporoosinkin uhalla.

Kymmenen.

*****************************************'
Tarinamaanantai.
Liittyy sekä kuvaan että sanaan, innoittajana kuva.

1 kommentti:

Isopeikko kirjoitti...

Laktoosi-intoleranssi. Voikohan siitä parantua?