keskiviikkona, tammikuuta 30

Maailman pelastusta

Mieltäni on tänään mietityttänyt kovasti ympäristöön ja luontoon liittyvät asiat. Tuntuu että niihin liittyviä asioita, tapahtumia ja juttuja tulee joka tuutista; televisiosta, radiosta, sähköpostista (olen liittynyt kaikenlaisille sähköpostilistoille, ihanaa että melkein joka päivä joku minua muistaa maililla!), postiluukusta. Ilmastonmuutos, EUn ilmastopaketti, eläinten oikeudet, sähkön säästö... vaikka mitä isoja mullistuksia on käynnistymässä ja tapahtumassa.

Hyvä niin. Minä en vaan taida enää pysyä perässä kaiken tiedon keskellä. Höh, katselin yhtenä iltana televisiosta jotain ajankohtaisohjelmaa, jossa toimittaja vieraili ala-asteella, olisko ollut Hesassa. Koulu painottaa opettamisessa ynpäristötietoutta ja toimii ympäristöystävällisesti. Olin vaikuttunut, kun 10 vanha poika vastaa napakymppiin toimittajan kysymykseen siitä, mitä ilmastonmuutos on ja mitä sen hidastamiseksi voi itse tehdä. Jestas, itse en olisi osannut noin hyvin vastata! Vaikka olen asioista ollut aina kiinnostunut ja niitä jonkin verran opiskellutkin.

Kop-kop-kop alkoi huono omatunto. En ole ollenkaan varma siitä, riittääkö oma nykyinen panostukseni maailman pelastamiseen. Kierrätän tehokkaasti, pyrin ostamaan kotimaista ja mahdollisimman paikallista ruokaa, teen ruokaa itse enkä suosi eineksiä. Käytän kirjastoa ja divareita, vien kamaa kirpparille tai UFFiin, ostan tarpeellisia asioita käytettynä, jos se vaan on pitkällä tähtäimellä kannattavaa. Liikun julkisilla kulkuvälineillä, syön erittäin vähän lihaa ja sammuttelen valoja. Teen lahjat itse tai hankin niitä netin kautta eri järjestöjen sivuilta samalla toimintaa tukien. Suosin kosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläinkokein. Tämä oli muuten uudenvuoden lupaukseni tälle vuodelle; jatkossa vain sellaisia tuotteita, joita ei ole testattu. Talouteni ei siihen kaadu.

Siltikin. Pari tuntia olen nyt selannut asiaan liittyviä sivustoja. Tietoa on valtavasti ja siihen hukkuu. Olen ihan päästäni pyörällä surffailun jälkeen enkä tiedä, miten saan rahani riittämään tai aikani kestämään kaikkea sitä, mihin pitäisi nyt osallistua. Eläinten oikeuksia, ihmisoikeuksia, kehitysyhteistyötä, kierrätystä, vetoomuksia, energiansäästölamppuja, tuulisähköä, fillarin hankinta vielä ehdottomammin jne. Pieni ihminen ihan kutistuu kaiken alle...

Jotain ekotekoja kuitenkin tein, niiden jo olemassaolevien lisäksi. Ensin huolehdin omat kasvini kuntoon; kuskasin ne keittiöön ja poistin kaikki ruskistuneet lehdet ja lehden osat. Jostain olen aikoinaan saanut päähäni sellaisen ajatuksen että ruskeat ja kuolleet kasvien osat tuovat vain pahaa mieltä asuntoon, joten ne täytyy aina muistaa huolehtia pois. Tottahan se onkin; kuollut jukkapalmu tv-tasolla ei paljoa voi mieltä kohottaa. Suihkuttelin kasvit vettä valuviksi ja nyt ne kuivuvat tiskipöydällä.

Liityin muutamalle postilistalle ja laittelin nimiäni erilaisiin vetoomuksiin. Päätin ryhtyä sademetsien kummiksi ja homma on nyt kirjeen postittamista vailla kunnossa. Pyykkiä pestessä heitin toivottoman kulahtaneet rintsikat roskiin ja löysin muutaman käyttämättömänä olleen parin korjattavaksi. Vaatevarastokin siis uusiutui, kun saan nuo kuntoon. Puolison kanssa ollaan jo pitkään mietitty kirpputorikuorman kasaamista; täytyy laittaa sekin homma kuntoon, niin saa varastoa siivottua ja ylimääräisistä kamoista pääsee eroon. Jos se tuntuisi lompakossakin hiukan.

Maailman pelastaminen on aikas monimutkainen ja hankala juttu. Varsinkin kun en ole Hämähäkkimies, Will Smith tai Bruce Willis. Omat pienet puuhat ja huomioinnit tuntuvat lähinnä naurettavilta, kun asioita miettii isossa mittakaavassa, mutta en osaa oikein järkeillä mitään muutakaan fiksua toiminnan tapaa, jolla voisin vaikuttaa asioihin ja muuttaa kehityksen suuntaa. Omatuntoni ei salli sitä. Jos roskiksentyhjentäjäyritys kippaa biojätteet samaan loosiin sekajätteen kanssa, se sitten tekee niin, mutta ainakin olen yrittänyt.

On tietenkin asioita, joista en usko pystyväni luopumaan. Matkustaminen ja lentäminen on tällainen. Joudun syömään lääkkeitä, joita on testattu ties millä ja missä, mutta koitan olla ajattelematta asiaa ja keskittymään toipumiseen. Ehkä jossain vaiheessa en enää lääkkeitä tarvitse. Entisenä kasvissyöjänä tiedän pystyväni elämään täysin ilman lihaa, mutta en ole enää varma, haluanko. Vaatteiden hankinta tai tekeminen itse ympäristöystävällisesti tuntuu hankalalta, mutta siihen voisin perehtyä enemmän.

Haluan kuitenkin muuttaa nykytilannetta ja toimia omalta osaltani ympäristöäni ajatellen. Kun en työkseni asian kanssa ole tekemisissä, ainut tapani vaikuttaa on kiinnittää huomiota omaan kulutukseen ja valintoihin ruokakaupassa, vaateliikkeessä, energiankäytössä ja liikkumisessa. Paljon on vielä tehtävää enkä ikinä pääse niin huomaamattomaksi kuluttajaksi kuin haluaisin tai mitä olisi tarve. Sinnepäin täytyy koittaa muuttua.

2 kommenttia:

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Olet oikeassa, osallistuminen joka ripsaukseen ja kissanristiäiseen kuluttaa monin verroin siihen nähden kuin mihin lopputoteamuksessasikin tulet.

Kaiken helpoin ja toimivin ratkaisu ja toimenpide, on minimoida vain oma kulutus.

Muuta ei tarvita.

Jos saat kaverin tai ystävän toimimaan samoin. Olet suoriutunut tehtävästäsi 100%:sti. Siihen ei pysty yksikään organisaatio.

Olet varmaankin huomannut myös, että se vaatii tiettyä näkemisen taitoa.

Poplar kirjoitti...

Hei Harmaa!
Olet ihan oikeassa. En pidä maailmanparantajista ja tiukasta viherpiipertämisestä, mutta on tärkeää puhua ja kertoa asioista. Saada ihmisiä mukaan niin, että he tekevät sen omasta tahdostaan ja inspiraatiostaan. Kompromissien kautta. Tapoja, keinoja, tahoja ja kohteita on tuhottomasti, ja jokaisella on ne omat mielenkiintonsa ja sydämelle läheiset asiat.

Näe metsä puilta, niinpä. Se vaatii taitoa.