lauantaina, tammikuuta 12

Harmaa päivä

Ulkomaailman harmaus tarttuu vähitellen minuunkin, vaikka olen koittanut sitä vastaan kipunoida jo tovin. En saa tartuttua mihinkään, mikään ei huvita, paikkoja särkee ja kaikki vaan ärsyttää. Kuljen asunnossa edestakaisin hampaitani pureskellen ja samalla aiheutan itselleni päänsäryn. Leukapielet on jo ihan krampissa.

Inhoan kirosanoja ja kiroilua, mutta nyt vituttaa. Inhoan tätä mielentilaa, jossa keikun vielä positiivisuuden ja negatiivisuuden välimaastossa. Olisin edes onnellisesti melankolinen! Kun keksisin jonkun pienen, piristävän jutun, joka nappaisi, niin saisin tuuleni kääntymään ja päivä olisi pelastettu.

Muutaman päivän ajan olen järjestellyt kesälomakuvia ja jatkoin puuhaa tänään. Seasta löytyi vielä epätarkkoja kuvia ja hutikuteja ja delete-nappi viuhui ahkerasti. Huis, pois, veks! Sama kohtalo muutamalle sadalle kuvalle kuin leivänmuruillekin! Sain tyydytystä tehdystä työstä, mutta se ei riittänyt kompensoimaan samaan aikaan alkanutta harmia; halusin hypätä tietokoneen ruudun kuvan sisälle ja palata ajassa taaksepäin paikkoihin, joihin rakastuin. Ei pysty näillä resursseilla siihen, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää kuvien katselu ja muistelu. Oloani olisi helpottanut tieto siitä, että seuraava matka olisi jo varattu tai varaamisen suunnittelu olisi edes ajankohtaista. Sekään ei ole mahdollista näillä resursseilla, rahavaroilla ja työnantajankaan puolesta.

Ei auta. Kansiot kiinni ja ajatukset muualle! Virtuaalimaailmassani Facebookissa ei mitään järkevää ole kuitenkaan käynnissä. Alan turhautumaan koko juttuun, vaikka sen kautta onkin kiva viestiä niille ihmisille, joita ei pääse tapaamaan tai jotka ovat vuosia olleet jossain piilossa. En jaksa ladata applicationeita ja poistelen nykyisiäkin. Onkohan minusta tulossa vanha?

Laitan koko koneen kiinni ja mietin lukemista. Mikä olisi hyvä kirja? Mikään ei kuitenkaan nappaa. Olen lukenut viime päivinä niin paljon ja eilenkin yhden kirjan kokonaan, että ei jaksa aloittaa. Kynnys on liian korkealla. Siirryn keittiöön, mietin television aukaisua, laskeskelen montako tuntia edellisestä pissatusreissusta koiran kanssa on kulunut, keittäisinkö kahvia vai teetä vai olisinko vaan ilman? Imuroida pitäisi, mutta en. Päädyn kirjoittamaan ahdistusta ulos.

Liikkumisprojekti on alkanut hyvin, mutta sekin on nyt ainakin täksi päiväksi tyssätty. Eilisellä hikilenkillä tuli niin iso rakko kantapäähän, että sitä on pakko parannella ainakin tämä päivä. Lenkkitossun änkeminen jalkaan ei houkuta, kun laastarikaan ei riitä nahkaa suojaamaan. Ihan kuin joku kivenkovaan koittaisi tätäkin juttua minulta estellä. En ole nähnyt mustia kissoja enkä rikkonut peilejä, joten olen kai vaan huono-onninen. Tai ehkä se on sitä omaa hajanaisuuttani; kun koitan aloittaa tai kokeilla kaikkea mahdollista mieleenjuolahtavaa, niin asioita sattuukin enemmän sängyssä makaamisen sijaan.

En tiedä, tuleeko tästä päivästä mitään. Olen niin ärsyyntynyt ja turhautunut. Lasken jo tunteja maanantain sairaalaan menoon ja leikkaukseen enkä en pysty muuta aloittamaan. Jännitän ja toivon, että koko homma olisi jo ohi, ja samalla kiukuttelen itselleni omasta kiukuttelustani. Voiko silloin minkään muun väristä päivää edes ansaita.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my site, it is about the CresceNet, I hope you enjoy. The address is http://www.provedorcrescenet.com . A hug.